Mikä on yhdyspinta?

 

Yhdyspinta on kohta, jossa kaksi tai useampi organisaatio kohtaavat yhteisen tehtävän, kuten projektin. Se voi olla myös tilanne, jossa painotetaan yhdessä tekemistä, vaikka tehtävä ei varsinaisesti liiku yhteisen yhdyspinnan läpi. Yhdyspintojen läpinäkyvyyden merkitys korostuu erityisesti silloin, kun monta tahoa vastaa jostakin tehtävästä yhdessä. Yhdyspinnat vaativat vahvaa verkosto-osaamista 

Yhdyspintojen merkitys korostuu yleisemminkin tilanteissa, joissa on meneillään yhtaikaa useampia muutoksia. Esimerkiksi uusien hyvinvointialueiden ja kuntien väliset yhdyspinnat eivät aina toimi kuten pitäisi. Strateginen yhteissuunnittelu on välillä vähäistä, satunnaista tai yksipuolista. Kuntien on oltava aktiivisia kutsumaan hyvinvointialueen osaajia mukaan oman toimintansa suunnitteluun. Tähän ei työn arjessa resurssit aina riitä. 

Kun kuntien ja hyvinvointialueiden välinen tehtävä toimii, organisaatioiden on kyettävä tekemään aitoa yhteistyötä. Tämä tarkoittaa, että johto ja hallinto toimivat yhteistyössä yli organisaatiorajojen, mikä on ajoittain haastavaa itsenäisten toimijoiden verkostomaisessa yhteistyössä. 

Kuntien on varmistettava, että niiden organisaatiorakenne ja vakanssit vastaavat edellä kerrottuihin haasteisiin. Tämä takaa laadukkaat palvelut kuntalaisille yli eri organisaatiorajojen. Tärkeää on katsoa kokonaisuutta asiakkaiden näkökulmasta. 

Yhdyspintoja syntyy kaikkialle; yrityksiin, yhdistyksiin, julkishallintoon sekä lähes kaikkeen inhimilliseen toimintaan. 

Käytännön esimerkkejä: 

Terveyspalvelut ja liikuntapalvelut: hyvinvointialueen terveyspalveluihin hakeutunut asukas, joka tarvitsee lihaksistonsa vahvistamista, ohjataan kunnan liikuntapalveluihin, kansalaisopistoon tai urheiluseuraan. Palvelun täytyy sujua asiakasystävällisesti eri palvelutuottajien yhdyspintojen yli siten, että lopputulos vahvistaa asukkaan hyvinvointia. 

Oppilas- ja opiskelijatuen järjestäminen: perusopetuksen/oppivelvollisuusikäisten kuraattori- ja psykologipalvelut siirtyivät hyvinvointialueelle, ja nyt tarvitaan yhteistyön prosessi ja pelisäännöt kunnan ja hyvinvointialueen välille. Tiedonsiirto ja oppilaan kokonaisvaltainen hyvinvointi on turvattava. 

Tietojohtaminen ja data-analytiikka: Jos kunnat ja hyvinvointialueet eivät käytä samoja ohjelmia ja mittareita tiedolla johtamisen tukemisessa, on vaikea saada selkeää tietoa terveyttä ja hyvinvointia tukevien toimenpiteiden oikeasta kohdentamisesta.  

Verkostomainen yhteistyö, päällekkäisten toimintojen poistaminen sekä innovaatioiden ja tekoälyn käyttö ovat keskeisiä tekijöitä onnistuneessa yhdyspintatyössä. Tämä edellyttää mm. erilaisia tulevaisuuden skenaarioita synnyttäviä verkostotyöryhmiä työryhmiä.